torstai, 17. tammikuu 2019

ei sitte

mulla piti olla neuropsykologi mut kela-taksi ei tullu. myöskään nepsyn puhelinnumero ei menny sille vaan yhtäkkiä jollekin neurokirurgille. mitä hittoa? miten lankapuhelinnumero on voinu vaihtua eikä kukaan oo ilmottanu mitään? ajanvarauksen/sihteerin puhelin on auki vain 8:30-10:30. mitään äkilisiä muutoksia on siis turha yrittää ilmottaa. voi vittu mä sanon taas tälle systeemille. soitin taksihuttiin ja peruin paluukyydin kun en kerta päässy edes menomatkalle. totesin et enempää en voi tehdä, joten jään himaan. tänään on taas "lumi yllätti autoilijat" -päivä joten en varmaan oo ainoo joka myöhästyy tai jättää tulematta. mut haluun silti olla vastuullinen. aion soittaa vielä kuntoutussairaanhoitajalle sen soittoaikana ja kysyä 1) uutta aikaa ja puhelinnumeroa nepsylle, 2) matkakorvaustodistusta vielä pariksi kuukaudeksi ja 3) nollautuuko hoitomaksut vaikka kuntoutus jatkuu.

ihminen joka on masentunu ja väsyny ja alotekyvytön joutuu kohtuuttoman vaivan eteen vaan siks et vitun saatanan systeemi ei toimi niinku sen pitäis.

en todellakaan suosittele sairastumista kenellekään.

keskiviikko, 16. tammikuu 2019

we just have to make sure to get it

hah. kelasta ei koskaan tullu mitään papereita. antu tulosti ne mulle duunissa ja sain siis kuntoutustukihakemuksen vasta eilen jätettyä kelaan. helvetin hienosti toimii systeemit. oon aika epäileväinen että mitään eläkettä saan, mut yritetään.

elämä ilman omaa tulostinta on vaikeeta. nyt on tilauksessa uus. vaikka antu sano et ei sellasta tarvita, mä totesin et kirjanpitokin menee vaikeeks ilman sitä. onhan se nykymaailmassa ehkä vähän antiikkia kun olevinaan kaiken vois hoitaa sähköisesti. mut näemmä pelkästään kelaan tarvii kaikenmaailman kopioita, joten oon helpottunu että sellanen on tulossa. voi hoitaa sähkösesti joo monet asiat, mut sillonkin skanneri on välttämätön.

 

lauantai, 12. tammikuu 2019

kapealla notkolla

en pääse eroon tästä negatiivisuudesta. päässä pyörii koko ajan et musta ei oo mihinkään. en jaksa, en haluu, en pysty. et oon luuseri. terapeutti anto kotitehtäväks kirjottaa ylös voimaannuttavia asioita, niitä, mitkä koin vahvana kesällä kun mieliala oli parempi. en oo vieläkään saanu sitä aikasiks. tää on osa ongelmaa. en pysty toteamaan että olisin onnistunu missään. näen kaiken vaan pelkkänä paskana.

lauantai, 12. tammikuu 2019

menetys

antu seuraa the voice of finlandia ja mäki aina yritän, mut se menee joka kerta siihen et ahdistun koska 1) en kykene erottamaan onko laulaja hyvä, keskinkertanen vai huono, ellei se oo sitä ihan selkeesti 2) en aina tunnista biisejä ja 3) tulee vaan paska olo kun tajuun et musiikki on mun kohdalla bygones.

tääki on niin iso asia et pakko kai käsitellä terapiassa. läheiset ei tajuu. antu on ainoo jolta oon saanu ymmärrystä, ja se ei ite edes oo musikaalinen. kukaan muu ei edes yritä käsittää kuin iso menetys se on mun elämässä.

lauantai, 12. tammikuu 2019

nätti päivä ulkona, ja sisällä

aah nukuin vissiin ekan kerran tällä viikolla sikeesti aamuun asti. ja ennen heräämistä näin positiivista unta, jossa löysin metsästä kaks älypuhelinta jotka sain palautettua omistajilleen, kahdelle esiteini-ikäselle tytölle. jos nään tollasta auttamisunta niin herään hyväntuulisena. petasin jo sängynkin, enkä avannu vielä telkkaria. noi on oikeesti edistystä. normaalisti en todellakaan jaksa pedata sänkyä koska ei kiinnosta, ja todellakin pakenen heti telkkarin maailmaan kun herään, ettei tarttis ajatella omaa surkeeta paskaa.